Nukun erittäin huonosti ja sen vuoksi kaikki postausideat tulevatkin yöllä. Joskus ne jopa täytyy heti silloin kirjoittaa.
Meillä on tällä hetkellä perheessämme suuria muutoksia meneillään, jotka vaikuttavat nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Ne päätökset ja muutokset vaikuttavat sekä meidän että lapsemme loppuelämään.
Pakostakin sitä ajattelee että mitä jos kaikki ei menekään niin kuin suunnittelimme? Mitä jos tapahtuu onnettomuus? Tai joku meistä sairastuu vakavasti? Mitä jos se pahin, rakkaan poismeno, osuu kohdallemme? Mitä jos, mitä jos?
Kaikkea voi miettiä ja kaikkea voi jossitella? Mihin vetää raja? Mietitkö vain asiaa? Vai teetkö asiasta itsellesi stressin aiheen?
Itseasiassa, vielä muutama viikko takaperin, itse tein asiasta stressin aiheen. Sen vuoksi oma aineenvaihduntani sekä yöunet menivät aivan sekaisin. Ja niistä nyt ei ihan sormia napsauttamalla takaisin normaaliin päästä. Mutta silloin päätin, että asiasta ei tule juuta eikä jaata, jos pohdin sitä mielessäni yötä päivää stressaten kaikkia pieniäkin asioita.
Nyt muutama viikko myöhemmin, ei asia enään stressinä minulle ole, tottakai pyörii mielessä ja stressi on muuttunut jännitykseksi. Parempi elää päivä kerrallaan (kuulostaa niin kliseiseltä!), ja nauttia niistä mitä tällä hetkellä on ja mitä mahdollisesti tulevaisuus tuo tullessaan.
Kuten mieheni sanoo: "monesta ollaan selvitty ja tullaan selviämäänkin".
Mutta mihin te vedettä stressin ja normaalin mietinnän rajan? Milloin se on stressiä ja milloin pelkkää miettimistä ja ajatusta?
Nyt keskitymme saamaan palikat paikoilleen, yöunet takaisin ja aineemvaihdunnan normalisoitumaan.
Xoxo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti