Ensin jätin yhden aterian pois, sitten toisen ja kolmannen

Syöminen. Olen nyt raskauden jälkeen tutkaillut omaa vartaloani ihan eri silmin kuin ennnen raskautta. Monilla on varmasti ollut ennen raskautta tärkeää näyttää hyvältä ja olla treenattu kroppa sekä on pitänyt huolta ulkonäöstä, terveydestä ja kehostaan. Mulla se oli juuri päinvastoin!

Ennen raskautta olin hivenen pyöreä ja raskausaikana paisuin kuin ilmapallo! Tuli niitä kiloja päälle 20. Synnytyksen jälkeen ei ensimmäisenä todellakaan tullut mieleen aloittaa mitään kilojen pudotuskuuria. Sitten tapahtui jotain.

Ensin jätin yhden aterian pois, sitten toisen, kolmannen ja lopulta oltiin tilanteessa että saatoin olla koko päivän syömättä ja illalla vasta tajuta, että en ollut päivän aikana syönyt mitään. Ja johan siinä lähti huomaamatta kilot.

Ajoissa asia huomattiin ja mitään vakavaa ei tapahtunut, pikku hiljaa aloitin lisäämään aterioita päivään, sitten nostamaan hieman annoskokoa. Nyt paino on jämähtänyt aivan samaan pisteeseen kuin ennen raskautta, mutta jotain on silti tapahtunut kehossani, sillä vaatekokoni on kuitenkin numeroa pienempi kuin ennen raskautta.

Tällä hetkellä syön viisi ateriaa päivässä, joista lounas on salaatti muodossa. Välipalat ovat vaihtuneet smoothie muotoon tai hedelmiin, joskus mangopilttiä (jota muuten tuli jo raskausaikana kiskottua kaksin käsin!). Päivällinen on ruokaisampi, sillä silloin ollaan koko perhe syömässä yhtä aikaa.

Noin vuosi myöhemmin asiaa mietittyäni en vieläkään osaa vastata kysymykseen, miksi jätin syömättä? Ehkä jonakin päivänä saan vastauksen tähän.

Makoisaa perjantaita!
Xoxo

Kiire, kiire, kiire

Anteeksi pienestä hiljaisuudesta blogin puolella. Meillä on sen verran ollut kiirettä ja hoidettavaa, joten päivät on mennyt asioilla juostessa ja illalla on koko porukka sammunut kuin saunalyhty.

Vielä on paljon hoidettavaa, mutta nyt alkaa kiire helpottamaan vähäksi aikaa. Vielä en kiireen syytä tule paljastamaan, mutta saatte varmasti tietää asiasta kunhan kaikki on varmistunut.

Vaikka asia onkin ihana, on tämä kaikki stressi ja kiire aiheuttanut minulle unettomia öitä ja painajaisia. Tai en tiedä voiko unia painajaisiksi kutsua, mutta ainakin ne ovat todella sekavia.

Kahtena yönä olen nähnyt unta että joku mies on tullut pyytämään apua minulta. Apua pyytäneen miehen veljen perässä on mafia. Ensimmäisellä kerralla tämä mies pysytteli vain takapihallamme, mutta viime unessa hän yritti tulla ovesta sisään. Herätessäni luulin kaiken todella tapahtuneen, mutta vähän herättyäni tajusin sen olevankin vain unta. Asiaa ei kyllä helpottanut yhtään se, että olin yhtenä yönä unohtanut avaimet ulko-oveen kiinni!

Mutta vielä reilu viikko ja sitten saammekin miehen lomalle! Saadaan olla ihan perheen kesken koko kaksi viikkoa!

Hyvää alkanutta kevättä!
Xoxo

"Joku ajattelee sinun olevan vain osa maailmaa, mutta minulle olet koko maailma"

Perhe. Meidän perhe on pieni, omalaatuinen, mutta minulle kaikki kaikessa. En voisi kuvitella eläväni ilman aviomiestäni, lastani ja kissojani.

Kaikki alkoi neljä vuotta takaperin. Minä olin kyllästynyt käymään treffeillä, jotka aina jäivät siihen yhteen kertaan (tiedä sitten kenessä vika?). Mieheni oli kyllästynyt käymään treffeillä ja elämään lyhyissä suhteissa. Melkeinpä samaan aikaan olimme molemmat päättäneet tehdä nettiin seuranhaku ilmoitukset.
Eikä kauaa kun viestittely alkoi. Tapasimme ensimmäisen kerran jonka jälkeen tapsimme uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kaikki tuntui toimivan.

Noin kuukauden jälkeen tapaamisestamme vietin ensimmäistä kertaa viikonloppua mieheni luona. Ja sen jälkeen aina vapaana viikonloppuna olin hänen luonaan (itse asuin tuolloin vielä äitini kanssa). Tuli kevät ja kesä. Keväällä olin kantanut jo suurimman osan tavaroistani miehen luokse.

Kesän alussa rupesimme puhumaan väliaikaisesta muutosta mieheni luokse, sillä meillä tila loppui äitini luona. Noh, se väliaikaisen muutto muuttuikin viralliseksi muutoksi ja kävimme allekirjoittamassa minun vuokrasopimukseni.

Syyskuussa mieheni kosi minua ja menimme kihloihin sekä muutimme isompaan asuntoon. Seuraavana kesänä meille muutti ensimmäinen kissamme juhannuksen jälkeen. Ja taas mieheni yllätti ja kosi vaimokseen. Vastausta ei tarvinnut miettiä! Rupesimme suunnittelemaan häitä, varasimme kirkon ja hääpaikan, valokuvaajan ja valmistimme kutsukortitkin. Häät piti olla seuraavana kesänä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti.

Viikko ennen jouluaattoa minä plussasin. Saisimme kesälapsen! Mutta kuten suunnitelmia oli jo, oli jotain muutettava. Lapsemme laskettuaika oli kolme viikkoa häiden jälkeen. Päätimme siirtää häitä, sillä oman perussairauteni vuoksi oli puhetta että synnytys mahdollisesti joudutaan käynnistämään ennen laskettua aikaa.
Ehkä hyvä että siirsimme häitämme (jotka muuttuivat matkalla niin paljon että maistraatissa menimme naimisiin ja siunaus tullaan hakemaan kirkosta jossakin vaiheessa), sillä lapsemme syntyikin viikko suunniteltujen häiden päivämäärän jälkeen. Ja olisin kyllä siinä vaiheessa ollut hirviömorsian!

Nyt asumme omakotitalossa ja tuohon väliin on mahtunut vielä yksi muutto ja toisen kissan tulo perheeseen.

Vaikka kaikki on tapahtunutkin hyvin nopeasti, en silti kadu päivääkään! Kaikki on ollut sen arvoista.
Ja vaikka tarinamme kuulostaa aika siirappiselta, ei se aina sitä ole ollut, mutta suurimmaksi osaksi kyllä.

Xoxo

"Kukaan ei puhu keskenään mitään"

Puhelin, kamera ja tabletti. Pahoittelen etten ole saanut minkäänlaisia kuvia blogiini. Se johtuu siitä että mijään kolmesta laitteesta ei puhu samaa kieltä keskenään. Puhelin on samsung, kamera on olympus ja tabletti on ipadi. Tietokonekin meiltä löytyy, mutta se ei todellakaan ole mainitsemisen arvoinen, sillä se ei edes käynnisty!

Tämä kuvaattomuus häiritsee itseänikin, mutta kun joku palanen loksahtaa, ja saamme hommattua uuden tietokoneen sekä uuden kameran (en välttämättä tarvitse, mutta haluan silti!) niin lupaan että näettä kasvot tämän blogin takana. Valitettavasti siihen voi mennä viikko tai vuosi.

Pahoitteluni vielä,
Xoxo

Ottakaa niitä kuvia ja kirjoittakaa sitä vauvakirjaa!

Vauva-aika! Nyt kun esikoisemme on jo yli 1,5 v. jäin eräänä iltana miettimään meidän vauva-aikaa. Nyt ymmärrän sen kun raskausaikana puhuttiin, että se menee sumussa. Mä en muista paljoakaan siitä. En muista milloin ensimmäinen hymy tuli, tai milloin noustiin istumaan. Ne on kaikki luntattava vauvakirjasta.

Mitä sitten muistan? Muistan yöt kun en itse saanut nukuttua ja istuin sängynreunalla ja katselin suloista pientä tuhisijaa. Muistan kun kameran muisti oli jatkuvasti täynnä lukemattomista vauvan ilmeistä. Muistan kun annoimme pienen määrän kahvia ruutalla, jotta saisimme kakan tulemaan. Muistan sen kun esikoisemme päätti ohjuksen tavoin lähettää kakat äidin päälle.

Onneksi olemme ottaneet paljon valokuvia, kirjoittaneet tunnollisesti vauvakirjaa. En muuten osaisi vastata joskus tulevaisuudessan lapsellemme milloin hän oppi kävelemään, milloin ensimmäinen hammas tuli.

Jos minun tulisi joku neuvo antaa tuleville äideille; ottakaa kuvia ja kirjoittakaa sitä vauvakirjaa! Lukemattomia neuvoja jokainen tuleva äiti varmasti saa, niin ruokailusta kuin vaipanvaihdosta. Ne meni meillä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joten minun on turha sellaista mennä sanomaan, jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Tuskin ketään äitiä harmittaa se että on aloittanut syöttämään kiinteitä 5 kuukauden iässä tai käyttänyt kestovaippoja kertakäyttövaippojen sijaan. Mutta voin olla varma että jos valokuvia ei vauva-ajasta ole napsittu tai kasvun keskipisteitä kirjoitettu ylös, niin se varmasti harmittaa!

Mutta, nauttikaa vauva-ajasta, ottakaa kuvia ja täyttäkää vauvakirjaa, se osittain palkitsee myöhemnin teidät ♡

Xoxo